PACE menetelmä koulussa
Miten voidaan PACE (Playfulness, Acceptance, Curiosity, Empathy) asenteen avulla tukea lapsia ja nuoria, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet olla opetuksessa mukana ja kyetä yleensä oppimaan? Totesin traumainformoitu oppimisympäristö kirjoituksessani, että oppilaan ja opettajan emotionaalinen yhteys auttaa oppilasta pääsemään parhaimpaansa koulussa. Emotionaalinen yhteys on sitä, miten hyvin opettaja itse pystyy olemaan säädelty omissa tunteissaan ja miten hyvin hän pystyy pitämään oppilaan mielen mielessä sekä ymmärtämään oppilaan sisäistä maailmaa. Kun opettaja on emotionaalisesti säädellyssä tilassa, hän pystyy saamaan yhteyden oppilaaseen. Ja siitä alkaa PACE.
Tekstissä käytän sanoja aikuinen, opettaja ja kasvattaja tarkoittaen kaikkia opetus- ja kasvatusympäristön aikuisia. Käytän myös sanaa lapsi, oppilas ja nuori tarkoittaen lasta kasvatus- ja/tai oppimisympäristössä.
Miten ylläpitää PACE asennetta
Ajattelen, että PACE asenne on hyvä keino saada psyykkisesti haavoittuneessa asemassa olevat oppilaat kokemaan onnistumista. Tämä asennoituminen helpottaa yhteyden löytymistä oppilaaseen päin vastoin kuin käytökseen puuttuvat menetelmät. Käytöksen ohjaus on tärkeää mutta jos ilmapiiri ei ole PACEn kaltainen, niin käytökseen puuttuminen lisää lapsen häpeän tuntemuksia ja uskoa, että aikuinen ei ole kiinnostunut tukemaan ja auttamaan häntä. Näillä lapsilla on usko, että he eivät ole koskaan riittävän hyviä ja heistä halutaan pääasiassa päästä eroon. Monella heistä on jo kokemuksia koulun vaihdoista ja epäonnistumisista oppimisympäristöissä. He mahdollisesti elävät koko ajan sen pelon kanssa, että heidät jälleen siirretään muualle. Se lisää lasten ahdistusta ja tunnetta, että millään ei ole mitään väliä. PACE voi rakentaa luottamusta ja turvallisuutta ihmissuhteessa. Se voi rakentaa sitä tunneyhteyttä, jota kukaan näistä oppilaista ei ole voinut aiemmin kokea omassa ympäristössään. Kun he löytävät turvallisuuden tunnetta, he voivat myös ymmärtää rajojen ja kurin merkitystä paremmin.
Daniel Hughes 2012 kertoo, että vanhemmuudessa emotionaalinen yhteys ja aikuisen saatavilla olo lapsen tarpeille on olennaista. Se tarkoitaa lapsen ymmärtämistä, ehdotonta hyväksymistä, uteliaisuutta lapsen ajatuksista, tunteista ja empatiaa lapsen kokemuksia kohtaan. Leikkisyys tuo yhdessäoloon taas iloa. Tämä on PACEa (Playfulness,Acceptance, Curiosity, Empathy).
Opetuksessa tämä asenne on myös tärkeää. Kaikki oppilaat hyötyvät aikuisen kasvavasta ymmärryksestä sekä emotionaalisesta tuesta. Oireilevat lapset tarvitsevat tätä ymmärrystä, jotta voivat kokea olonsa ihmissuhteessa turvalliseksi. He tarvitsevat myös tunteiden kanssasäätelyä, jotta kouluympäristön tuoma stressi ei kasva heille ylivoimaiseksi. Häpeän tunnetta ei pidä myöskään lisätä toimimattomilla käytökseen puuttumisen tavoilla.
PACE asenteessa kasvattajat käyttävät soinnukasta ja rytmikästä puhetta. Puheen rytmi on enemmän tarinan kertomisen tyyppistä kuin luennon omaista puhuttelua. Lämmintä kertovaa kommunikointia yhdessä avoimen lämpimän katseen kanssa. ”Huomaan, että matematiikka on nyt sinulle hieman raskasta. Olen tässä ja voimme yhdessä yrittää ratkaista tuota ongelmaa. Mietin vain miksihän tänään on niin rankka päivä? Tiedän, että yleensä sinä pidät opettajastasi ja myös matematiikasta….hmm meidän täytyy vain lyödä nyt päämme yhteen ja miettiä miten pääsemme eteenpäin.”
Oppilas huomaa, että opettaja on kiinnostunut mitä hänelle on tapahtunut. Mahdollisesti opettajan välittävän asenteen johdosta oppilaan on helpompi itse ymmärtää mistä on kyse ja mitä hän tuntee tällä hetkellä.
Esimerkki 8-vuotiaasta erityisoppilas Tuulasta.
Tuula huutaa vihaisesti, että hän ei halua enää koskaan kutsua hyvää ystäväänsä omiin syntymäpäiväjuhliinsa eikä olla edes ystävälle enää kaverina. Opettaja siirtyy lähemmäs ja ihmettelee mikä on hätänä. Tuula on yleensä hyvin hiljainen ja yhteistyössä toimiva lapsi.
Opettaja virittäytyy Tuulan tilanteeseen puhumalla vastaavalla intensiteetillä kuin mikä on Tuulan oma tunne. Vähän huudahtavalla äänensävyllä.
”Näytät todella hämmentyneeltä juuri nyt ja ihmettelen mitä ihmettä on tapahtunut ystäväsi kanssa? Mistä voisi olla kyse?"
Tuula huutaa. ”Mitä se sinua kiinnostaa.”
Opettaja laskee heti ääntään ja kommentoi hyväksyvällä ja empaattisella äänensävyllä. ” Hei sinä taidat nyt ajatella, että kukaan ei välitä miltä sinusta nyt tuntuu. Ei ystäväsi enkä minä. Tuon täytyy tuntua kyllä pahalta….ettei kukaan välitä?"
Opettaja ei yrittänyt vakuuttaa tai kieltää Tuulan kokemusta. Hän yritti vain sanoittaa Tuulan kokemusta hänen vihaisen käytöksen takaa ja rakentaa uutta narratiivia yhdessä Tuulan kanssa.
Tuula edelleen itki. ”Kukaan ei välitä”. Tuula vihastui uudelleen suojautuakseen omilta arvottomuuden tunteiltaan. ”Minä vihaan teitä kaikkia”.
Opettaja kommentoi. ”Eikä...et sinä meitä kaikkia vihaa. Viha on niin suuri tunne.”
Tuula huudahti. ”Et sinä välitä eikä kukaan muukaan. Vihaan sinua.” Tuula tuli entistä vihaisemmaksi, koska opettajan fokus ei enää pysynyt Tuulan sisäisessä kokemuksessa.
Opettaja huomasi virheensä. ”Tuula olen todella pahoillani mitä äsken sanoin. Sinä todellakin vihaat tällä hetkellä, kun sinusta tuntuu, ettei kukaan välitä. Viha on suuri tunne ja selvästikään minä en osaa kertoa sinulle, että minä kyllä välitän. Et ole varma välittääkö ystäväsi ja se on varmasti kamalaa, kun ajattelee, ettei hän eikä kukaan välitä. Ei ole ihme, että olet niin vihainen. Kenenkään lapsen ei pitäisi tuntea niin, että kukaan ei välitä.”
Tuulan kiukku alkoi laantua. Hän katsoi alas ja pudisti päätään vähän häpeissään mutta ei enää vihaisena.
Opettaja (pehmeällä äänellä). ”Olen todella iloinen, että näytit miten vihainen olit meille. Sinä et usein näytä meille miltä sinusta tuntuu mutta nyt näytit. Olen siitä iloinen. Ehkä saatat olla huolissasi, että minä olen hämmentynyt huutamisestasi. Saatat ajatella olenko minä ihan kunnossa? Ehkä ajattelet, että ihmiset eivät tykkää minusta, kun olin heille niin vihainen.”
Opettaja tunnisti Tuulan välttelevän suhteessa olon mallin.
Edelleen Tuula mumisi. ”Ei kukaan pidä minusta.”
Vaikka opettajalla oli halua väittää vastaan, hän pyrki jakamaan surun tunnetta Tuulan kanssa. ”On varmasti todella raskasta kun ajattelee, ettei kukaan tykkää. Ehkä olet huolissasi mitä ihmiset ajattelevat, kun näytät olevasi tosi vihainen. Sekin on varmasti rankkaa. Haluaisitko sinä vähän apua siihen, että kysyttäisiin onko ystäväsi vihainen sinulle? Ehkä minä voisin auttaa sinua pääsemään leikkiin takaisin?”
Tuula edelleen katseli alaspäin. Opettaja oli selvästi kysynyt asiaa liian nopeasti. Häpeän kokemus ei ollut vielä hälvennyt kokonaan.
Opettaja. ”Minäpä kerron mitä voimme seuraavaksi tehdä. Miksi emme kääriytyisi tuonne tyynypinolle lukemaan hetkeksi (mahdollisesti avustajan kanssa). Minä sillä aikaa mietin mitä vielä voisimme tehdä enemmän, että sinun huolesi, että muut eivät välitä voisi lisää helpottua. Kerron sinulle heti, kun keksin vielä lisää keinoja.”
Tuula ei ollut vielä valmis ottamaan kontaktia muihin ja yleensäkään opiskelemaan. Opettaja tunnisti hänen tarpeensa vetäytyä vielä hetkeksi. Opettaja tiesi, että häpeän tunteessa tulee tarve hetkeksi paeta tilanteesta.Hän halusi pitää kuitenkin kiinni avoimesta heidän välilleen syntyneestä yhteydestä kertomalla, että hän mietti vielä tätä tilannetta ja ratkaisua siihen.
Seuraamuksia tästä ei tullut vaan lapsen kokemuksen ymmärrys riitti rauhoittamaan tilanteen.
Opettaja tietysti vielä tarkisti Tuulan ystävän tilanteen eli oliko ystävällä kaikki ok. ”Hei Liisa, Tuula on ollut vähän hämmennyksissä, eikö vain? Saatat ihmetellä, että oletko tehnyt jotain väärin, kun Tuula huusi niin vihaisena? Onko kaikki ok? Tuulan on joskus vaikea uskoa, että välitämme hänestä ja se tekee hänet surulliseksi. Tänä aamuna hän tarvitsee vähän aikaa mutta myöhemmin autan teitä ja jutellaan mitä tilanteessa tapahtui ja palataan sen jälkeen yhdessä leikkimään. Onko tämä ok sinulle?”
Opettajan oma kyky säädellä omia tunteitaan on tärkeää, jotta oppilaan provosoinnin ja epäkohteliaan käytöksen takia opettaja ei ala itse puolustautumaan. Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan lisää siitä, miten opettaja voi huolehtia omasta jaksamisestaan ja kyvystään ymmärtää omia tunteitaan, niin että pystyy pysymään itse säädeltynä haastavissa tilanteissa.
Linkki blogiini: Opettajan oma kiintymyssuhde
Yksi lisäesimerkki on tässä. Tässä kuvataan miten opettaja toimii haastavassa keskustelussa vanhemman kanssa PACE asenteella.
Linkki blogiini:
PACE kohtaaminen vanhemman kanssa
PACEn onnistuminen riippuu kyvystä pitää mieli mielessä. Tällöin aikuinen suuntautuu kiinnostumaan lapsen sisäisestä kokemuksista.Tuulan opettaja pystyi kuulemaan vihaisuuden takaa Tuulan arvottomuuden tunteet. Hän ei tiennyt Tuulan historiasta mutta hän ymmärsi, että Tuulalla ei ole ollut riittävän huoltapitävää kotiympäristöä lapsuudessa. Hän oli huomannut Tuulasta myös, että hän useimmiten yritti miellyttää aikuisia ja tämä tilanne oli tervetullut poikkeus. Tuula useimmiten pinnisteli koko päivän ajan, että hänen syvemmät tunteet eivät nousisi esiin ja se oli tietysti ollut hänelle kovin uuvuttavaa.
Opettajan lämmin, ymmärtävä ja utelias asenne auttoi Tuulaa tulemaan läheiseen yhteyteen. Vihaiseen sävyyn opettaja osasi vastata samalla intensiteetillä (joka auttaa tunteen säätelyä) ja surullisemmassa kohdassa hän osasi laskea äänensävynsä matalammaksi ja hiljaisemmaksi. Koska opettaja ei tullut itse vihaiseksi, Tuulan vihaisuus tuli säädellyksi, jolloin hänen käytöksensä oli mahdollista muuttua. Myös Tuulan häpeän tunne tuli hyvin säädellyksi opettajan sanoituksella.
On hyvä huomata, että PACE ei ole vain asenne vaan jopa ihmiskäsitys ja tapa olla olemassa. Se ei ole käyttäytymisstrategia, jonka tarkoituksena on muuttaa oppilasta. Aina oppilaat eivät ole valmiita ottamaan vastaan tämän tyyppistä aikuisen välittävää asennetta ja silloin on hyvä vain osittaisesti toimia PACE tavalla. PACEn tärkein tavoite on saada oppilas kokemaan olonsa turvalliseksi. Se tarkoittaa, että oppilaaseen pyritään saamaan emotionaalinen yhteys. PACE ei ole jokin tekniikka, joka muuttaa oppilaan tunteita ja tarpeita ympäristöön sopivammaksi. Tarkoituksena on, että aikuinen muuttaa toimintatapaansa eikä oppilas omia tunteitaan. PACE vaatii aikuisilta sitkeyttä ja pitkää pinnaa. Hyvän yhteyden saaminen joissakin tilanteissa voi kestää todella pitkään ja se on toki uuvuttavaa myös opettajalle. Oppilaat eivät todellakaan ole aina avoimin mielin vastaanottamassa aikuisen PACE työskentelyä.
DDP:n pääkohdat ja PACE asenne
(Dyadic developmental Practice)
Affektiivis-reflektiivinen dialogi
Affektiivinen: Jotta oppilaaseen saadaan hyvä yhteys, on aikuisen matsattava omalla sävyllään ja intonaatiollaan oppilaan tunteeseen. Vihaisuuteen vastaan samalla intensiteetillä mutta ei toki vihaisena. Surullisuuteen reagoidaan matalammalla, hiljaisemmalla ja myötäilevämmällä tavalla. Pelkät sanat eivät riitä siihen, että lapsi tulee tunteineen säädellyksi vaan siihen tarvitaan todellakin muuta. Sanaton viestintä on kehon ilmaisua; ilmeitä, eleitä, puheen rytmiä, sointua, kehon liikkeitä jne. Yhteyden saamiseen vaaditaan sekä verbaalinen että ei-verbaalinen ilmaisu.
Reflektiivinen: Sanat , jotka pystyvät tavoittamaan oppilaan sisäistä kokemusta auttavat häntä säätelemään omia tuntojaan. Oppilas kokee tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi huolimatta omasta huonostakin käytöksestä. Lapsi saattaa ajatella, että hänen huono käytös tarkoittaa, että hän on paha lapsi. Kun aikuinen osaa mentalisoida ja sanoittaa käytöksen takana olevaa kokemusta, lapsi voi saada uudenlaisen ymmärryksen omasta käytöksestään ja itsestään.
Seuraa-johda-seuraa
Intersubjektiivinen (vastavuoroinen) suhde perustuu vuorovaikutukseen, joka vahvistaa emotionaalisen yhteyden löytämistä ja on hyvin erilaista kuin mitä nämä psyykkisesti oireilevat lapset ovat yleensä kokeneet. PACE auttaa heitä tulemaan vastavuoroiseen kontaktiin. Usein nämä lapset kokevat epämiellyttäväksi ja vaaralliseksi joutuessaan luopumaan omasta kontrollistaan seuratakseen opettajan johtamaa opetusta. Silloin on hyvä seurata ensin oppilaan ajatuksia, puhetta ja vasta sen jälkeen lähteä ohjaamaan itse keskustelua.
Tässä yksi esimerkki.
Opettaja huomasi, että Petri leikki legoilla eikä tehnyt matematiikan tehtäviä. Opettaja tiesi, että jos hän suoraan puuttuisi asiaan, niin siitä syntyisi taistelu. Niinpä hän meni Petrin luokse ja sanoi. ”Huomaan, että sinulla legoleikki menossa. Mitä mahdat rakentaa? Sinullahan on tuollaisia arkkitehtitaitoja! Tuohan voi olla vaikka tulevaisuuden ammattisi, koska olet noin kiinnostunut rakentelusta."
Petri. ”Mikä on arkkitehti?”
Opettaja. ”Se on henkilö, joka suunnittelee miltä rakennukset näyttävät. Sisältä ja ulkoa.”
Petri. ”Oho. Siistiä.”
Opettaja. ”Millä tyylillä sinä ajattelit rakentaa tuon?”
Petri. ”En tiedä.”
Opettaja. ”Luonnollisella tyylillä?”
Petri. ”Ehkä.”
Opettaja. ”Tiedän mitä muuta taidat tehdä luonnollisella tyylillä.”
Petri. ”Ai mitä?”
Opettaja sanoo leikkisästi. ”Välttelemällä luonnollisella tyylillä matematiikan tehtäviä.”
Petri hymyilee ja jatkaa rakentamista.
Opettaja. ”Luulen, että sinä haluaisit sanoa minulle, että en välitä pätkääkään matematiikasta mutta arkkitehdistä on kiva jutella. Mutta minä ihmettelen taas, että voisinko kenties auttaa sinua noissa laskutehtävissä? Ehkä ne olivat liian raskaita ja aivoja piti lepuuttaa välillä legojen parissa. Ja jos sinusta tulee vielä kaiken lisäksi arkkitehti, niin sittenpä geometria on tärkeää, jotta osaat suunnitella todella hienoja rakennuksia.”
PACEn käyttö auttaa henkilökuntaa paremmin ymmärtämään lapsen sisäisiä kokemuksia; mitä lapsi tuntee ja ajattelee, mihin uskoo, mitä toivoo, pelkää ja mistä on epävarma. Ymmärtämällä oppilasta opettaja voi vastata ja olla vuorovaikutuksessa sensitiivisemmin. Ja silloin vuorovaikutus on vastavuoroisempaa eikä autoritääristä. Lapsi saa kokemuksen, että opettaja todellakin on kiinnostunut hänen ajatuksistaan, kokemuksistaan ja toiveistaan, jolloin hän tuntee tulevansa ymmärretyksi - on joku, joka on tullut samalle aaltopituudelle.
Seuraa- johda- seuraa toimilla opettaja saa oppilaan tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja ymmärretyksi, jolloin hän pystyy taas seuraamaan opettajan johtamista. Oppilas vähitellen myös itse ymmärtää, kun hänen turvallisuutensa kasvaa, että hän kykenee paremmin seuraamaan opettajan ohjeita ja johtamista. Dan Hughes sanoo, että astumalla hetkeksi ns. alempaan positioon, voimme saada lisäaikaa etsiä ulospääsypolkua hankalasta tilanteesta.
Puhuminen läheisyyttä pelkäävälle oppilaalle
On hyvä muistaa, että monet emotionaalisesti oireilevat lapset pelkäävät tulevansa ymmärretyiksi. He pelkäävät läheisyyttä. He eivät yksinkertaisesti tiedä mitä he tuntevat ja mitä he ajattelevat. Silloin aikuisen on löydettävä toisenlainen lähestymisen tapa. Silloin on hyvä valita toimintatapa, jolla ei aseteta suoraan lasta PACEn ”spottiin”.
Aikuinen voi vaikka puhua ääneen itsekseen tai kollegalle ja ehdotella erilaisia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia mitä mahdollisesti oppilaalla on. Tällöin oppilas saa etäisyyttä omiin tunteisiin eikä läheisyyskään tunnu niin pelottavalta. Tarinan kertominen on myös hyvä tapa saada kontakti, jos oppilas kokee itseensä kohdistuvan vuorovaikutuksen liian uhkaavaksi. Joskus jopa opettaja voi nähdessään varautuneen oppilaan lohdutuksen tarpeen kommentoida vaikka näin: ”Huomaan, että et halua, että tulen lähellesi mutta halaan sinua kuitenkin mielessäni”.
Opettaja voi myös käyttää menetelmää, jossa hän puhuu ikään kuin oppilaan puolesta. ”Jos minä olisi sinä, niin saattaisin ajatella näin…”. Emme halua kertoa lapselle mitä hänen pitäisi ajatella mutta voimme sanoittaa sitä, mitä lapsi mahdollisesti itse kokee.
Jos sanomme lohdutukseksi, että ”jos minä olisin sinä, olisin iloinen, kun opettaja on ylpeä minusta, koska olen onnistunut tehtävissäni hyvin”, niin silloin yritetään vaikuttaa oppilaan tunteisiin eikä ehkä tavoiteta oppilaan omaa kokemusta.
Mutta jos sanomme, että ”jos minä olisin sinä, ajattelisin, että on pelottavaa onnistua tehtävissä, jos jatkossa en onnistukaan ja opettaja huomaa miten osaamaton olen”.
Jälkimmäisessä esimerkissä opettaja ymmärtää miltä oppilaasta voi tuntua ja auttaa sanoittamaan oppilaan syvimpiä pelkoja, jolloin oppilas itsekin alkaa tunnistamaan syvempiä huoliaan.
Esimerkki 8- vuotiaasta Jarmosta, joka lähetettiin rehtorin puhutteluun.
Jarmo tuli ivallisesti naureskellen kansliaan oman opettajansa kanssa.
Rehtori ihmetteli: ”Sinä ja opettajasi näytätte todella vihaisilta. Mitä on tapahtunut?”
Jarmo kohautteli olkapäitään ja kääntyi selkä rehtoriin päin.
Rehtori: ”Oho….sinä taidat ajatella, että lopetapa tuo puhuminen. Mitä väliä.”
Rehtori antoi tilaa oppilaan asettumiselle ja istui omalle työpöydälleen puhellen itsekseen. ”Minä ihmettelen mikä ihme on saanut Jarmon noin vihaiseksi? Hän tuli tänään kouluun hyvillä mielin. Näin hänen auttavan erästä toista lasta repun kantamisessa. Sitten hän meni luokkaan ja pärjäsi siellä ihan ok. Tiedän, että Jarmolla on raskasta aika ajoin opetuksen seuraamisessa ja luokassa olossa. Ehkä nyt sitten vain energiat ja ”polttoaine” loppuivat? Tai ehkä opettaja halusi Jarmon tekevän jotain tosi vaativaa tehtävää. Ehkä jotain tällaista. Nyt kyllä pitää enemmän miettiä mutta itse tarvitsen lasin vettä….haluatko sinäkin Jarmo?"
Jarmo katseli alaspäin ja kohautti olkapäitään.
Rehtori: ”Minä ymmärsin, että kyllä haluat. Istu siellä, niin tuon pari keksiä lisäksi ja jatketaan jutustelua, kun tulen takaisin.”
Yhteyden katkeaminen ja korjaaminen
Oppilaan intersubjektiivisuuden kokemus PACEn avulla onnistuu ainoastaan silloin, kun henkilöstö pystyy pysymään psyykkisesti avoimena itse. Jos henkilökunta tulee samalla lailla defensiiviseksi kuin lapsi, niin yhteyttä ei synny eikä oppilas saa uudenlaista ja korjaavaa kokemusta. Kun aikuinen menettää PACE asenteen, hänestä tulee helposti rankaiseva, arvioiva, tuomitseva ja vähemmän oppilaaseen yhteydessä oleva ja näin oppilaan epäluottamus kasvaa.
Aina on tilanteita, kun aikuisena ei pysty olemaan avoin saatikka olemaan provosoitumatta. Yhteyden katkeamiset ovat normaaleja ja vuorovaikutukseen kuuluvia. Tärkeintä olisi, että kuitenkin huomaisimme milloin kaikki ei mennyt ihan oikein ja olisimme valmiita korjaamaan suhteessa syntynyttä katkosta. Aikuisen tehtävä on ottaa vastuu suhteen korjaamisesta esim. pahoittelemalla, ettei ollut ymmärtänyt lapsen viestejä tai tuli itse reagoineeksi huonolla tavalla. Huolimatta oppilaan huonosta käytöksestä suhteen katkeaminen ja sen korjaaminen on aina aikuisen vastuulla. Oppilaalle aikuisen näyttämä malli suhteen korjaamisesta on erittäin arvokas kokemus. Tämä auttaa lasta jatkossa kehittämään hänen omaa resilienssikykyä. Opitaan, että vaikeuksista, ristiriidoista ja haasteista on mahdollisuus selvitä.
Käytöksen ohjaamiseen ja mahdollisiin seuraamuksiinkin voidaan palata sitten myöhemmin mutta ei yleisesti heti ”räjähdyksen”/ristiriidan jälkeen. Käytöksestään huolimatta lapsen on tunnettava, että vaikka hänen käytöstään ei hyväksytä hänen ajatuksiaan ja tunteita sekä ymmärretään että ne hyväksytään ehdoitta. Oppilaan on myös oltava varma, että hänen tukeaan mitä hän tarvitsee ehdottomasti jatketaan. Pikku hiljaa hyväksyvässä ilmapiirissä lapsi pystyy toimimaan ei enää tunteiden määräämänä vaan tunteita kuunnellen.
Minun ohjeeni on, että vastarintaan kannattaa suhtautua aina kiinnostuneesti, hyväksyvästi ja positiivisesti.
PACE elementit lyhyesti
Tässä lyhyesti kuvattuna PACEn ( Playfulness, Acceptance, Curiosity, Empathy) kaikki 4 elementtiä; Leikkisyys, hyväksyntä, uteliaisuus ja empatia.
Jos ajattelet jokaista PACEn osiota erikseen, saattaa kyky nähdä kokonaisuutta hävitä. Uskon, että käytännön työn kautta on helpompi oppia miten nämä eri elementit sidotaan kokonaisuudeksi.
Playfullness
Opettajan on mahdollista lisätä oppilaan turvallisuuttaa lisäämällä leikkisyyttä ilmapiiriin. Tämä ei tarkoita mitään leikkimateriaalia vaan suhteessa ilmenevää leikillisyyttä. Aikuinen auttaa lasta iloitsemaan yhdessäolosta. Kun iloa voi jakaa toisen kanssa, se lisää mielihyvän tunnetta - kahden ilo on aina enemmän kuin yhden ilo. Leikillinen ilmapiiri vähentää myös häpeän kokemusta. Iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä oppilas voi kokea itsensä ainutlaatuiseksi ja merkitykselliseksi, joka voi olla hyvin harvinaista psyykkisesti oireilevien lasten kohdalla. Molemminpuolinen yhteyden tunne lisää lapsen turvallisuuden tunnetta, joka on juuri sitä mitä hän eniten tarvitsee.
Acceptance
Tämä osio saattaa olla opettajille vaikeinta; On ehkä vaikea olla arvioimatta tai muuttamatta oppilaan sisäistä kokemusta, tunteita, uskomuksia, toiveita, pelkoa ja halua. Kasvattajien pitää olla tietoisia sisäisen kokemuksen merkityksestä ja ymmärtää, että sitä ei pidä lähteä muuttamaan. Kun oppilaan sisäinen maailma ahdistaa aikuista tai on liian vaikeaa hänelle, on inhimillistä, että aikuisella on tarve rauhoittaa lasta, niin ettei lapsi kokisi niin paljon tuskaa. Esimerkkinä; Jos lapsi kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja aikuinen vastaa siihen, että et missään tapauksessa ole, niin oppilaalle tulee tunne, että aikuinen ei kestä hänen pahaa oloaan ja se täytyy piilottaa. Tai hän ajattelee, että opettaja ei pidä häntä enää hyvänä, kun oppilas kertoo omasta pahasta olostaan. Kun kasvattaja hyväksyy oppilaan tunteet ja kokemukset ilman arviointia tai yritystä muuttaa niitä, oppilaan turvallisuuden tunne lisääntyy. Hän voi kokea olevansa hyväksytty ja arvostettu vaikka kokee itsensä eri lailla kuin muut. Tämä kokemus vähentää häpeän tunnetta.
Linkki blogiini:
Curiosity
Rakentavassa ja tukea antavassa suhteessa on uteliaisuutta ja reflektiivisyyttä. Jos aikuinen ei ole utelias oppilaan ajatuksille ja kokemuksille, hän saattaa nopeasti tehdä arvion, joka usein on väärä ja se lisää vastakkainasettelua. Uteliaina ihmetellään käyttäytymisen takana olevia merkityksiä ja syitä. On hyvä muistaa, että jokainen kokee tapahtumat eri tavalla.
Empathy
Empatiassa korostuu myötätunnon osoittaminen. Kun oppilaan kokemukseen suhtaudutaan myötätunnolla, se lisää hänen turvallisuuttaan. Kun aikuinen voi jakaa lapsen surun tai ilon se menee todella syvälle lapsen kokemuksiin. Aikuinen viestii, että lapsen ei tarvitse yksin kokea hänen raskaita tunteitaan. Aikuinen viestii myös, että lasta ei hylätä vaikeassa tilanteessa vaan tilanteesta selvitään yhdessä.
Linkki blogiini:
PACE tapa ajatella
PACE on emotionaalinen työkalu myös kasvattajalle auttaa itseä olemaan psyykkisesti avoin ja vähemmän defensiivinen. Kun kasvattaja kokee turhautumista, epätoivoa ja suuttumusta, on tärkeää silloin pysähtyä ja luoda myös itseä kohtaan PACE ajattelua. Näin mahdollisesti kollegoiden tuella on mahdollisuus uudelleen löytää taspaino, jolloin myös lasten tukeminen PACEn avulla jälleen mahdollistuu.
PACE voi tulla enemmän tavaksi olla ja ajatella kuin pelkäksi tekniikaksi. Tämä tarkoittaa, että henkilöstö haluaa ymmärtää oppilasta ilman, että he haluavat välittömästi muuttaa häntä. PACE antaa opettajalle luvan olla oppilaan vierellä tukien ja jakaen oppilaan kokemuksia luottaen, että pidempikin PACE prosessi onnistuu luomaan emotionaalisen yhteyden opettajan ja oppilaan välille ja näin vähitellen oppilas pienin askelin vahvistuu. Tämä vaatii tietysti aikuilta sitkeyttä ja kärsivällisyyttä todella paljon.
Jos PACEa käytetään tavoitteena muuttaa oppilasta, niin kontakti heikkenee ja oppilas tulee entistä vastahakoisemmaksi. Oppilas hyötyy, kun aikuisen tavoite on ymmärryksen, hyväksynnän kautta saada oppilas tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Kun oppilas havaitsee, että opettaja haluaa enemmän kehittää heidän suhdettaan, kuin puuttua käytökseen, hän kykenee sitoutumaan itsekin paremmin emotionaliseen yhteyteen. Opettajan sitkeys ja toivon ylläpitäminen huolimatta oppilaan vaikeuksissa rimpuilusta, tuo pikku hiljaa tulosta. Vähitellen oppilas sisäistää aikuisen hyväksynnän ja ymmärryksen ja alkaa arvostamaan omaa itseään enemmän.
PACE koostuu sekä verbaalisista että non-verbaalisista elementeistä. Verbaalisuus tarkoittaa sanoja, joita sanomme ja ei verbaalisuus tulee tunteista, joka näkyy erilaisina kehon reaktioina (ilmeet, äänensävy, liikkeet, puheen rytmi jne). Tärkeää on, että nämä molemmat puolet ovat sopusoinnussa keskenään. Joskus opettaja saattaa puhua PACE kielellä mutta ilmeet ja äänensävy ilmaisevat jotain ihan muuta eivätkä tue puhetta. Kun opettaja huomaa, että tällaista tasapainoa näiden puolien välillä ei ole, hänen on syytä reeflektoida omaa käytöstään ja ajatteluaan. Kyseessä voi olla aikuisen omat henkilökohtaiset huolet tai hän on pettynyt oppilaan käytökseen ja silloin hän ei kykene olemaan avoin lapsen tunteille. Ja oppilas tulee vastustelevaksi.
Kun näin tapahtuu opettaja tarvitsee ehdottomasti uuden suunnan ja tuen kollegoiltaan. Kun hän saa itse ymmärrystä ja tukea työyhteisöltä, hän voi taas paremmin jatkaa oppilaan auttamista.
Oppilaiden erilainen reagointi PACEen
Oppilaat vastaanottavat hyvin erilailla aikuisen tarjoamaa PACE tukea. Jotkut lapset ottavat tämän suhtautumistavan hyvin vastaan ja saavat hyvän yhteyden nopeastikin opettajaan. Osa oppilaista taas vastustaa läheisyyden tunnetta, jota PACE tarjoaa. Heille on liian uhkaavaa tulla nähdyiksi ja opettajan kommunikointi koetaan hämmentäväksi. Silloin PACEa on tehtävä paljon hitaammin ja pienemmin askelin.
John Baylin 2013 puhuu paljon PACEn tuomasta yllätyksellisyydestä ja sen vaikutuksesta aivoihin. Kun lapsi on tottunut aina hyvin negatiiviseen kohteluun, niin yhtäkkinen myötätuntoinan ja hyväksyvä ilmapiiri on lapselle yllättävää ja odottamatonta. Yllätyksellisyys voi toimia positiivisesti mutta myös hämmentää joitakin lapsia.
Baylin puhuu paljon siitä miten ratkaisevaa hyvä ja myötätuntoinen kahden ihmisen välinen yhteys on aivojen kehittymisen kannalta. Hän nostaa esiin myös hyvien välittäjäaineiden lisääntymisen hyvässä ja sensitiivisessä vuorovaikutuksessa.
Linkki blogiini:
Baylin on Tampereen seminaarissa 2013 todennut, että aivomme (aivojen rakenne, välittäjäaineet) kehittyvät parhaiten sellaisten ihmisten seurassa, jotka saavat meidät kokemaan olomme turvalliseksi ja jotka ovat kiinnostuneita ajatuksistamme ja kokemuksistamme.
PACE ja kurinpito
Kun PACEa käytetään tekniikkana toivoen oppilaan nopeaa käytöksen muutosta, niin silloin mahdollisesti oppilaan käytöksen takana olevaa kokemusta ei hyväksytä. Esimerkiksi kommentti ”tiedän, että tämä on vaikeaa sinulle, mutta…” vesittää oppilaan sisäisen kokemuksen syvää ymmärtämistä, jolloin oppilaan vastustus yleensä kasvaa. Lapsen häpeän tunne saattaa lisääntyä, koska hän kokee, että hänen tunteensa eivät ole hyviä eivätkä kelpaa aikuiselle. Tämä vain voimistaa käytöstä, jota henkilökunta ei todellakaan toivo.
Kun opettaja asettuu oppilaan ”viereen” ymmärtäen ja hyväksyen hänen kokemuksensa myös aikuisen oma empatia lasta kohtaan voimistuu. Tämä taas johtaa siihen, että oppilas helpommin katuu, on pahoillaaan käytöksestään ja haluaa myös korjata suhdetta opettajaan. Kun ymmärrämme lapsen sisäisen maailman ja kuinka se vaikuttaa käytökseen koemme syvemmin empatiaa lasta kohtaan. Samalla toki tarjotaan rajoja yhdessä lämmön ja ymmärryksen kanssa ja opetetaan mikä on hyväksyttävää.
PACE joka todellisesti hyväksyy oppilaan kokemukset voi johtaa käytöksen muutokseen. Olemalla toisen kanssa odottamatta toisen muutosta on PACEn ydintä.
PACE ei kuitenkaan tarkoita, että me hyväksyisimme huonoa ja mahdollisesti tuhoavaa käytöstä. Kurinpitoa tarvitaan ja sen pitäisi olla seuraamuksia ja mahdollisesti asioiden ja ihmissuhteiden korjaamista ja omien tekojen hyvittämistä eikä niinkään rankaisemista. Seuraamusten ei pidä tulla myöskään heti tunteen purkausten ja räjähdysten jälkeen vaan silloin tarvitaan enemmänkin rauhoittelua ja tyynnyttelyä.
Kun oppilaan häpeän kokemus tulee säädeltyä aikuisen ymmärtävällä kohtaamisella, niin oppilaan on enemmänkin mahdollista kokea syyllisyyttä. Syyllisyys auttaa korjaamaan asioita ja ihmissuhteita häpeä taas ei.
Kun oppilas kokee tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi hänen on myös helpompi vastaanottaa seuraamukset.
PACE ei tarkoita opetuksesta luopumista. Se on sensitiivistä kohtaamista ja tukea, jota oppilas tarvitsee voidakseen keskittyä oppimiseen. Opettaja ylläpitää emotionaallista yhteyttä, niin että pikku hiljaa, pienin askelin oppilas alkaa luottamaan ja kokemaan riittävää turvallisuuden tunnetta voidakseen myös kiinnittyä opetukseen ja oppimiseen.
Opettaja on vastuussa koko oppilasryhmästä ja yksittäisen lapsen syvempään ymmärrykseen voi olla mahdotonta ajoittain löytää riittävästi aikaa. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että opettajalla on sekä luokassaan tuki mutta myös monialainen työryhmä tarvittaessa apuna. Yksin opettaja ei voi tarjota parasta mahdollista tukea sitä tarvitseville oppilalle vaan työn onnistumiseen tarvitaan laajempaa PACE tietoista työryhmän tukea.
Alaotsikkona
Opettajat kysyvät PACE menetelmän käytöstä.
PACE työskentely - opettajat kysyvät
Alla lisää linkkejä aiheesta:
Tässä linkki blogiini säätelemättämästä luokkatilanteesta, jossa opettaja pehmeällä ja ymmärtävällä tavalla pystyy tilanteen rauhoittamaan myös ymmärtäen jälkikäteen oppilaan taustan merkityksen hänen käytöksen eskaloitumiseen. Raivoava lapsi luokassa – säätelemätön tilanne
Tässäkin blogikirjoituksessa Traumainformoitu oppimisympäristö pohdin myös lisäesimerkein miten saadaan emotionaalinen yhteys näihin oppilaisiin käyttämällä DDP (Dyadic Developmental Practice) menetelmää ja PACE (Playfulness, Acceptance, Curiosity, Empathy) asennetta.
Traumainformoitu oppimisympäristö
Tässä taas esimerkki Kanadassa toimivasta DDP ( Dyadic Developmental Practice) luokasta.
Linkki blogiini:
Erityinen tuki Tmi
marjut.stubbe@gmail.com
Lähdeluettelo:
Baylin, J. 2013. Seminaari Hyvät Yhteydet. Henkilöiden välinen neurobiologia ja aivot lapsi-vanhempi-hoitosuhteessa. Lukkiutuneesta luottamuksesta yhteyden rakentamiseen. Luentomateriaali.
Becker-Weidman, A. (2013). DDP-Aapinen. PT-kustannus. Tampere.
Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E.I.. and Target, M.(2002). Affect Regulation, Mentalization Development of the Self. New York, NY: Other Press.
Geddes, H. (2006) Attachement in the Classroom: The Links Between Children`s Early Experience. Emotional Well-Being and Performance in School. London: Worth Puplishing.
Golding, K.S, Fain, J., Frost, A., Mills, C. Et al. (2013). Observing Children with Attachement Difficulties in School: A Tool for Identifying and Supporting Emotional and Social Difficulties. London: Jessica Kingsley Publisher.
Golding, K. S., Fain, J., Frost, A., Mills, C., Worrall, H., Roberts, N.,Durrant, E. and Templeton, S. 2013. Observing Children with Attachment Difficulties in School. A Tool for Identifying and Supporting Emotional and Social Difficulties in Children Aged 5-11. London and Philadelphia. Jessica Kingsley.
Hughes, D.A. (2011)Attachement Focused Family Therapy. The workbook. NewYork. NY:W.W. Norton.
Hughes, D.A. and Baylin, J. (2012) Barain Based Parenting. The Neuroscienceof Caregiving for Healthy Attachement. New York, NY: W.W. Norton.
Jennings, P. (2018) TheTrauma-sensitive Classroom: Building Resilience withCompassionateTeaching. New York, NY: Delacourt.
Phillips, S. & et al. 2014. Bringing PACE into the classroom.Nettiartikkeli-
Siegel, D.J. (2010) The Mindful Therapist: A Clinician´s Guide to Mindsightand Neuralintegration. New York, NY: W.W. Norton.