Haastavasti käyttäytyvä lapsi

Varhaiskasvatuksen opettaja kysyy miten toimia pienen haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa ja erityisopettaja vastaa näin:

Usein tämän kaltaisesti käyttäytyvien lasten käytöksen takana on häpeää, koska he ovat niin usein joutuneet epäonnistumaan toiminnassaan, suhteissaan ja saamaan niistä kritiikkiä ja rangaistuksia. Minä lähtisin aina toteamaan näissä tilanteissa että "nyt huomaan, että minun olisi pitänyt auttaa sinua ennen kuin livahdit eteiseen tai laskit vaarallisesti liukumäestä tms. Sinä selvästi olit pulassa ja tarvitsit aikuisen apua. Minun tehtävä on pitää sinut nyt turvassa" Myös tämän lapsen käytöksen takana olevien tunteiden myötäeläminen ja hyväksyminen on tärkeää. Itse en koskaan käyttäisi rangaistuksia vain seurauksena hyvittäviä tekoja. Jos kaverille tekee kurjasti niin sitten vaikka tekemällä piirrustuksen tai antamalla oman lelun lainaksi tms. Suhteiden korjaaminen on pääasia.

Tällaisten lasten kohdalla on äärimmäisen tärkeää, että aikuiset eivät kadota empaattisuuttansa suhteessa lapseen. Ulkopuolinen tuki erityisopettajalta tms. voi olla todella hyödyllistä. Lapsen käytöksen takana olevien tunteiden ja kokemusten ymmärtäminen yleensä vähentää myös aikuisen kokemaa kuormittavuutta haastavasti käyttäytyvien lasten kanssa. 

Uusimmat kommentit

24.08 | 10:42

Kiitos kommentistasi. Häpeästa puhuminen on edelleen tärkeää.

24.08 | 09:56

Hieno artikkeli, kiitos!

29.07 | 15:58

Kiitos kommentistasi. Totta. Vanhempien kommenttien kautta olen ymmärtänyt, että hoidon aloituksen laatu vaihtelee luvattoman paljon ympäri Suomen.

29.07 | 14:56

Olisi tärkeä jakaa tämä ympäri Suomea. Erityisesti mielessäni ovat lapset, jotka aloittavat päiväkodissa, josta olen jäänyt eläkkeelle.

Jaa tämä sivu